14. helmikuuta vietetään ystävänpäivää – Valentines Day amerikkalaisittain. Suomalaisten ystävänpäivä on tasapainoilua perinteisen ystävää suosivan mallin ja jenkkituliaisena saadun eros-rakkaushumun välillä. Näin sinkkutaloudessa tämä tarkoittaa käytännössä illanistujaisia – lue: lärvit – ystäväseurassa, minkä jälkeen porukka suuntaa anniskeluravintolaan harrastamaan epämääräistä kähmintää niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa purppuran valosaasteen ja paperisilpun seassa.

 Tässä kohden illan tunteellinen draamallisuus kokee piikin, ja rakkausviikko saattaa suomalaisen pahaan tilanteeseen. Jos joku jääkin porukasta hempeilemään, eikä lähde snägärille, onko tämä kyseinen henkilö sivuuttanut ystävänpäivänä ystävänsä, vai onko hänellä oikeus juuri nimenomaan ystävänpäivänä lähteä intiimeille jatkoille? Kumartaako kosijalle ja pyllistää ystäville? Irrottaako otteensa seuralaisen vyötäröltä ja tarttua ystävän käteen?

 Kummat ovat tärkeämpiä: ystävät vai rakastajat?

 Mielestäni ystävänpäivä on hieman kuin nimipäivä. Vaikka sitä vietetään kerran vuodessa, sinä olet aina sinä. Sinulla on aina nimi, jolla ystäväsi ja rakastettusi sinua kutsuvat. Vaikka ystävänpäivä on vain kerran vuodessa, sinun pitäisi olla samalla logiikalla aina ystävä ja rakastettu. Jotenkin minusta nimenomaan ystävänpäivänä saadut hellyydenosoitukset tuntuvat hieman yhteiskunnan automatisoimilta ja kapitalistista käsitystä rakkaudesta tukevilta. Love tekee helposti loven kukkaroon. Vian luulisin olevan omissa ajatusmalleissani. Paineet ystävänpäivää kohtaan ovat omalla kohdallani samat kuin paineeni nimipäivää kohtaan, joka sattuu olemaan kansallinen ryyppypäivä, kaupallinen ja odotuksia täynnä oleva.

 Kukaan ei pakota sinua kuluttamaan rahaa kehenkään. Ehkä lähimmäisesi arvostaisivat enemmän aikaasi.

 On hienoa, että meillä on päivä niin ystäville kuin rakastajillekin. Minä pidän molemmista – pitkällä tähtäimellä ystävistäni enemmän kuin jälkimmäisistä. Minä kannan kaikkia ihmissuhteita aina mukanani, enkä koe että nimenomaan ystävänpäivänä minun tulisi julistaa suurin elein rakkauttani heitä kohtaan. Minä rakastan heitä aina ja toivon, että he sen tietävät.

 Perinteiselle suomalaiselle jäyhyydelle Valentines Dayn tuoma seksuaalinen virittyneisyys voi tehdä hyvää, mutta ala-asteelta tuttuja korttiviritelmiä ja runon pätkiäkään ei kannata unohtaa. Harvoin muistamme muistaa ystäviämme, joille vuodatamme parisuhdehuolet. Joiden kanssa syömme siellä snägärillä humalassa pakkasessa jäähtyviä ranskalaisia. Joiden koemme olevan aina mukanamme lämmittävissä muistoissamme. Intiimisuhteitamme emme kenties koe niin stabiileiksi, ja siksi muistamme kiintymyksemme kohdetta muinakin päivinä ja arkisissa teoissa – toivottavasti.

 Maailmassa ei voi olla liian paljon puhdasta rakkautta. Ja niin kauan kuin tämä rakkaus pidetään sydämessä erillään kaikesta siihen liitetystä materiasta, minä olen tyytyväinen, kohdistui rakkaudenosoitus sitten ystävään tai rakastettuun. Hyvää rakkaudenpäivää kaikille!