Tuli agnostikollakin paha mieli Jeesuksen puolesta, kun kuuntelin Cheekin vaatimattomasti Alpha Omegaksi nimetyltä uudelta albumilta kappaleen ”Keinu”. Sen lisäksi, että räpillään omaa egoaan pönkittävä Jare Tiihonen vertaa itseään historian kenties empaattisimmaksi suurmieheksi tarinoituun hahmoon, siis Jesseen ihan itse, hän onnistuu sanoillaan polkemaan naisten asemaa samalle tasolle kuin se ajanlaskumme alkamisen aikoihin oli.

Cheekin fanijoukko koostuu teini-ikäisistä tytöistä, jotka siis kasvavat naisiksi kuunnellen heidän arvoaan alistavaa musiikkia. Lisäksi räpin antisankari on tuonut hiphop-musiikin myös keski-ikäisemmän sukupolven suosioon, joten joulupukin kontista löytynee koko perheelle kuunneltavaksi musiikkia, jonka lyyrinen sisältö on kuin vapaamuurarien veisukirjasta. Äidit ja isät, miettikää hetki, mitä lapsenne kuuntelevat.

Ilmeisesti Cheek itsekin ymmärtää sanoitustensa sisällön, sillä hän riimittelee Keinu-kappaleessaan näin: ”Hänen on väitetty käyttävän Saatanan voimaa, illuminatia seinille maalata voidaan”. Niin, ainakin musiikki on Saatanan huonoa ja Forumin kulma oli vuorattu herran naaman lisäksi Alphan ja Omegan symbioosisymbolilla, joka nopeasti vilkaistuna muistuttaa kaikkinäkevää silmää. Tarvitseeko tässä siis mitään väittää tai maalailla?

”Ei koskaan kohtaloaan valinnut otti hiljaa paikkansa vastaan”, Cheek sanailee. Miksei hän sitten voi olla hiljaa? Ilmeisesti, koska ”vaikka hänen saarnansa suututtaa lampaat, ilman häntä olis puuduttavampaa”. Ei Jare. Ilman musiikkiasi korvani eivät vuotaisi puhtaalle tyynyliinalleni verta, ja yökerhojen lattioilla ihmisten suut eivät liikkuisi narsistisia sanoituksiasi mukaillen.

Korvistani viis, pystyn kyllä välttelemään Cheekin musiikkia. Mutta jos ultraegoistinen plätty on Suomen kolmanneksi myydyin albumi, nuorison tulevaisuus hieman pelottaa. Herra kun antaa tulevaisuuden toivoille kuunneltavaksi uskomattoman itsekeskeisiä lyriikoita tuottajatiimin miettiessä rahaa takovia korvamatorytmejä niitä taustoittamaan. Ihan kuin selfie-aikakaudella tarvitsisi enemmän minäkeskeisyyttä.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Chekkoseksi itseään nimittävän artistin kanssa. Kuten Cheek asian muotoilee: ”Hänet on ajettu liikkumaan pimeän tullen”. Ainoa tilanne, jossa hänen mainitsemansa rivakoita lanneliikkeitä vaativa tilanne (”Hänen eteensä on levitetty tuhansia akkoi, mut aasia hän ei suostu painaa”) kun voi tapahtua vain hyvin, hyvin pimeässä.

IMG_0937.jpg