Bongasin katukuvassa Helsingin Messukeskuksessa järjestettävät ”i love me” -messut. Itsekin rakastan itseäni, joten lähdin tänään tarpomaan kohti Pasilaa.

Katselin hetken tapahtumaan saapuneita viimeisteltyjä ihmiskuoria ja astelin info-pisteelle kysymään, kuka on tapahtuman takana, ja mitkä ovat tämän tahon motiivit. Kun infon työntekijä ei valitettavasti osannut vastata kysymykseeni, hän soitti yhtiön tiedottajalle, joka ystävällisesti saapui luokseni keskustelemaan asiasta.

Kävi ilmi, että tapahtuman takana on Suomen Messut Osuuskunta, joka ajaa Suomen elinkeinoelämän asiaa. Kävimme keskustelua siitä, mitä Suomen elinkeinoelämä oikein tarvitsee. Hänen mielestään ilmeisesti rahaa, vaikkei hän oikein tuntunut ymmärtävän, missä se rahan arvo pohjimmiltaan oikein on – raaka-aineissa. Minun mielestäni Suomen elinkeinoelämä tarvitsee innovaatioita, joilla saamme tuotettua tarvitsemamme mahdollisimman lähellä meitä mahdollisimman kestävin periaattein.

Tiedottajan pointti tuntui olevan, että hän vain tekee työtä, josta hänelle maksetaan, ja jolla hän kustantaa lapsiensa elämän. Kun kerroin ilmastollisia faktoja, joita hän työnteollaan ruokkii, ja jotka vievät ruoan hänen lastensa suusta, näin kyynelten kihoavan hänen silmiinsä. Kiitin, ja maksoin 11 euroa sisään, jotta näkisin, millä Suomen elinkeinoelämä yritetään nostaa suosta.

Ensimmäisellä pisteellä, jolla pysähdyin, näin kivoja pieniä vihreitä purkkeja, jotka sisälsivät hiustenhoitoaineita. Kysyin vieressäni seisovalta kauniilta miesmyyjältä, miten tuotteen raaka-aineet sulautuvat takaisin osaksi luontoa, kun huuhdon ne pesuveden mukana mereen. Eivät kuulemma sulaudu, eikä miehen omaantuntoon vaikuttanut ollenkaan se, että hän myy työkseen tuotteita, joilla saastutetaan planeettaamme ja muutetaan ekosysteemiä. Hän käveli luotani pois.

Seuraavaksi siirryin meikkipisteelle, jossa kuuntelin hetken myyjän selostusta meikkivoiteen ominaisuuksista iholle. Esitin saman raaka-aineiden kiertokulku -kysymyksen tälle kauniiksi meikatulle naiselle kuin edellisen myyntipisteen kauniille miehelle. Haastateltavakseni haettiin Laura, joka kertoi, etteivät kaikki meikkivoiteen raaka-aineet palaudu luonnon kiertokulkuun. Hän kertoi itsekin olevansa huolissaan luonnosta, ja tekevänsä asioita sen varjelemiseksi. Kysyin, miksi hän tekee työtä, joka on luonnolta pois? Jotta hän voisi kasvattaa lapsiaan. Kysyin, millaisessa maailmassa hän haluaa lastensa elävän. Kun kerroin, ettei hän suinkaan ole ainoa, jonka motiiveja haastan – ei ensimmäinen, eikä viimeinen – hän toivotti minulle onnea matkaani. Kiitos, Laura :)

Käveleminen ja ajatteleminen alkoivat ottaa voimille, joten jonotin ”i love jungle” -ruokakojuun. Kysyin myyjältä, olisiko hänellä mitään suomalaista purtavaa. Mustikoita joo, ja salaattia. Kysyin, tietääkö myyjä, mistä heidän myymiensä tuotteiden raaka-aineet tulevat. Amerikoista tulevat, laivalla. Kysyin, tietääkö myyjä, millä laivat kulkevat, ja mitä niiden kulkemisen aiheuttamat päästöt aiheuttavat planeettamme ekosysteemille. Kuulemma tietää, mutta planeettamme tulevaisuutta tärkeämpää on se, että ihmiset saavat vitamiineja. Kun ehdotin, että hänhän voisi siis tietojensa ja halujensa avulla luoda uusia suomalaisia vitamiinituotteita, hän kehotti minua lähtemään. 

Kiitin ja siirryin seuraavaan myyntipisteeseen, jossa kaksi hyväkuntoista nuorta miestä esittelivät juomaa, jonka sisältämä rikki edistää solujen uusiutumista. Tätä rikkiä saa kuulemma vain sadevedellä kasvatetuista tuotteista, eikä sitä sen vuoksi ole mahdollista Suomessa tuottaa. Mut hei onneksi meidän aiheuttama ilmastokatastrofi tulee lisäämään rankkasateita myös Suomessa, eli voidaan alkaa täällä sitten uuttamaan sadevedellä kasvatetuista mistä lie juomaa, joka korjaa Meidän solut.

Seuraava tyyppi kauppasi proteiinilisiä. Kysyin, miksi minun tulisi ostaa sellaista. Ei kuulemma tarvitsekaan, ellei urheile tosi paljon, koska silloin ei riitä peruna, kaali ja riista. Kun kysyin, miksi sitten ihmisten tarvitsee urheilla niin paljon, ettei perusruoka riitä, myyjäkin myönsi, että varmaan taitaa olla aika pinnalliset syyt sen taustalla. Kerroin, ettei se muovipurkki, jossa hän tuota moskaa myy, maadu ikinä, ja toivotin hyvät päivänjatkot ja huonoa myyntimenestystä.

Lisäravinnekauppaajien jälkeen näin tyypit, jotka heiluvat tikun kanssa. Tämä tikku avaa rintakehän, suoristaa selkärangan ja helpottaa kaikkiin kipuihin (paitsi maailmantuskaan, kirjoittaja huomauttaa). Myyjä, jonka kanssa keskustelin, kertoi pitävänsä liikunnasta, eikä hän myy pelkästään tuota muovista keppiä, vaan myös palveluita sen ohella. Ehdotin, että hän lähtisi kanssani ulos liikkumaan, löydettäisiin varmaan sieltäkin joku kepukka, joka sitten maatuisikin, kun siitä ei enää jumppavälineeksi ole. Minua kiitettiin kehitysideasta, ja lähdin jatkamaan matkaa. 

Koska luovuin toivosta, että löytäisin mitään moraalista syötävää Messukeskuksesta 18.10.2015, päätin istahtaa tuoleille, jotka oli siroteltu lavan eteen. Pian lavalle nousi kolme piukkatrikoista naista heilumaan muovisen kepin kanssa. Varmasti tulee kiinteä kroppa ja hyvä mieli liikunnasta, en kiellä. Mutta mitä varten liikut? Eikö sillä kannattaisi olla jokin järkevä syy, eli ei vain sinä itse, sillä joudut syömään sitä enemmän mitä kulutat, ja näin kulutat enemmän luonnonvaroja. Ennen kuin jumppaajat lähtivät tankkaamaan energiaa kulutetun vastapainoksi, vakuuttavasti jok’ikisen lihaksen paljastavaan asuun pukeutunut naishenkilö ilmoitti, että muovikeppejä voi ostaa pisteestä, joka sijaitsee tuossa ihan lähellä.

Kävelin siis olettamaani keppikauppaan, mutta ennen keppejä näin kirjoja. Pidän kirjoista tosi paljon. Yhdellä pöydällä kirjat menivät vasemmalta oikealle katsottuna näin: Onnellinen Elämä, Erilaisia Jooga-kirjoja, Vahva Selkä, Kiinteä Pakara, Litteä Vatsa ja Näin Syöt Oikein. Kysyin myyjältä, miten hänen mielestään Onnellinen Elämä ja Kiinteä Pakara liittyvät yhteen. Eivät kuulemma mitenkään, mutta kaikki Onnellinen Elämä -kirjat eivät mahtuneet niille varattuun paikkaan. Myyjä ei myöntänyt, että kyseessä olisi myyntikikka, vaikka huomautin, että hänen osoittamassaan paikassa olisi hyvin tilaa epäloogisesti sijoitetuille kaimakirjoilleen.

Myyjä tuntui tiedostavan kuitenkin itse, ettei Onnellisella Elämällä ja Kiinteällä Pakaralla ollut oikeastaan tekemistä toistensa kanssa, ja kun kyseenalaistin kaiken materiaalisen humpuukin, jota hän kauppasi kuluttamaan enemmän, mies kertoi itse viljelevänsä Oulussa ruokaa mahdollisimman omavaraisesti. Kerroin arvostavani hänen työtään, mutten sitä, että hän on turauttanut saavillisen paskaa ilmakehään matkatessaan lentokoneella Oulusta Helsinkiin kestämättömin tarkoitusperin.

Sitten tapahtui koko messuilla oloni aikana ensimmäisen kerran niin, että minut pysäytettiin. Nuori mies kysyi, tarvitsisiko silmälasini puhdistaa. Vastasin kieltäväksi, näen kyllä ihan hyvin ilmankin puhdistamista, vedellä lähtee ihan hyvin, mutta halusin tietää, onko tuote biohajoavaa. Ilmeisesti on. Kun kysyin, onko muovipullo, jossa tuotetta myydään, biohajoava, myyjä nauroi sanoen, ettei tietenkään – kaikkihan sen tietävät. Kertoessani etteivät tiedä, ja he puheillaan harhaanjohtavat, suorastaan valehtelevat, tyypin vastaus oli: ihan sama. Ei kosketa hänen mielestään häntä.

Käytiin siinä sitten melkoisen tiukkaa debattia parin silmälasinpuhdistusaineen myyjän kanssa. He olivat sitä mieltä, että heillä on oikeus myydä tuotetta valehdellen. Heidän ei tarvitse kertoa asiakkaille, jotka luulevat ostavansa ekologisesti kestävän tuotteen, ettei sen tuotteen pakkaus sitä ole. Minulla ei ole oikeutta huomauttaa siitä heille, sillä itse olin pukeutunut keinokuituisiin vaatteisiin (miksi ihmeessä en käyttäisi niitä vaatteita, joita minulla jo on?). Nuorempi myyjä myönsi kuitenkin lopulta, että hän on julma ja itsekäs, muttei aio tehdä asialle mitään – eli mielestäni myös tyhmä ja välinpitämätön. Ennen kuin järjestyksenvalvoja tuli hakemaan minua pois pisteeltä, nuori myyjä kysyi, minkä ikäinen olen. Vastatessani olevani 23, hän totesi että minulla tulee olemaan rankka elämä. Ei kai elämän kuulu olla helppoa? Ja mieluummin elän elämän puolesta kuin kuolemankylväjänä.

Koska olen 23-vuotias nainen, järjestyksenvalvoja saattoi minut myyntialueen ulkopuolelle, ja kysyi haluaisinko vielä nähdä messuilla jotain. Kerroin, että kenties sen ”Luonnollisuus”-osion ja hän neuvoi minua menemään sinne, kunhan en aiheuttaisi enää häiriötä. Toimin lupaukseni mukaisesti, sillä I love Us.

IMG_0926.jpg