Vaikka moni varmasti minut hipiksi mieltää, itse koen olevani elintasopakolainen. Pakoilen elintason aiheuttamaa ahdistusta ja tuskaa, sillä ei yltäkylläisyys ole minua onnelliseksi saanut. Johtunee siitä, että tiedostan edessämme huoraavan yltäkylläisyyskulissin olevan pois niin liian monilta ihmisiltä, eläimiltä kuin luonnolta ylipäätään.

Kauppojen notkuvat hyllyt kun ovat silmänlumetta, sillä kaikki, mitä olemme kuluttaneet 13. elokuuta jälkeen, on velkaa. Vuonna 2014 ylikulutuspäivä – päivä jolloin ihmiskunta on käyttänyt Maapallon vuodessa tuottamat luonnonvarat – oli 19.8. Mikä se on ensi vuonna, siihen voi jokainen kuluttaja vaikuttaa. Ja mikäli kuluttajat eivät siihen tahdo pystyä, toivon päättäjien heräävän ja ohjaavan kulutusta verotuksella kestävämpään suuntaan. Ainakin olen ymmärtänyt, etteivät kolme ässää halua siirtää velkaa lapsillemme.

Elintasopakolaisena yritän karistaa sisälläni vellovaa syyllisyyttä siitä, että olen osana tätä raaka-aineita ylen käyttävää yhteiskuntaa. Mikäli jokainen planeettamme ihminen kuluttaisi yhtä paljon kuin perus suomalainen, tarvitsisimme vuodessa neljän Maapallon varat. Pahinta mielestäni on, että aivan liian monet käyttämämme materiaalit hankitaan maista, joissa luonnonvarat ovat suuret ja sosiaaliset varat pienet. Mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla, sitähän tässä ilmeisesti halutaan.

Yritän pakoilla edessäni levittäytyvää kulutusutopiaa vegaaniudella, minkä lisäksi pyrin ostamaan kaiken tarvitsemani mahdollisimman lähellä tuotettuna. Vaihdan juuri vähälle käytölle jäänyttä meikkiarsenaaliani luonnonkosmetiikkaan, kierrätän, ostan tarvitsemani suurissa pakkauksissa, pyöräilen, kävelen tai käytän julkista liikennettä, asun (isoäitini sanoin) komerossa ja harjoittelen minimoimaan sekä veden- että energiankulutustani.

Silti koen, että minun pitäisi tehdä jotain vielä enemmän. Liian moni muu kun ei näe mitään vikaa itsessään, vaan valittaa vain siitä, että tänne tulee jotain helvetin elintasopakolaisia nauttimaan Meidän yhteiskunnan antimista, vaikka itse kulutamme esimerkiksi antimia juuri niistä maista, joista tänne elintasoa tullaan hakemaan.

Pakomatkani tyssäsi eilen, kun onnistuin kuolettamaan siskoni vanhan iPhonen heittämällä sen ilmeisesti liian monennen kerran lattialle. Koska en pysty opiskelemaan ilman puhelimestani jaettavaa internet-yhteyttä – enkä liioin olemaan yhteydessä kehenkään – minun piti lähteä hakemaan uutta puhelinta. Gigantissa ei kuulemma myydä eettistä elektroniikka, ja myyjän mukaan kaikkien matkapuhelinvalmistajien käyttämät metallit louhitaan samoilla kaivoksilla. Eli siis esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa ase demokraattisesti ohimolla. Sitten nämä metallit rahdataan Kiinaan, jossa vielä tovin saadaan halvalla koottua metalleista puhelin, joka roudataan tänne myytäväksi nimellä "Life's Good" ja iskettäväksi kivoihin kiiltäviin kuoriin. Ja minut on käytännössä pakotettu ostamaan tällainen epäeettisyyden ja epäekologisuuden perikuvana toimiva tuote. Ilman niitä kiiltäviä kuoria, kiitos. 

Tällaista muiden elintasoa polkevaa elintasoa minä pakoilen.

​Planeettamme on kaikkia sen asukkaita varten.