Luin tovi sitten Guardianin artikkelin, jossa kerrottiin fossiilisten polttoaineiden käytön täytyvän laskea kaksin verroin nopeammin kuin aiemmin ajateltiin, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin pysäytettyä kahteen celsiusasteeseen. Hetkeksi taas pysähdyin miettimään tuota kahta astetta.

Se ei kuulosta niin pahalta – varsinkaan Suomen näkökulmasta. Joskin talvet menetetään, mikä harmittaa, vaikken sinänsä hiihtoihminen ole ikinä ollutkaan. Planeetta on kuitenkin eri asia kuin Suomi. Pari astetta tarkoittaa pienten saarivaltioiden muuttumista merenpohjaksi ja rantaviivan kohoamista ylipäätään. Kuivuus tulee riivaamaan jo nyt aavikoituvia alueita ja jäätiköiden sulaminen kiihtyy vähentäen auringon lämpösäteilyn heijastamista. Lämpeneminen lämmittää tunnelmaa lisää niin luonnossa kuin ihmisissä.

Ilmastopakolaisuus lisääntyy ja ihmiset muuttavat luonnon riistolla kukoistaviin yltäkylläisyyskaupunkeihin kuluttamaan lisää vaatien teollisuutta venymään lisää, lämmittämään lisää. Maatalous ei voi jatkua nykyisellään, sillä kuihtuva planeettamme ei pysty tuottamaan kasvavalle väkimäärälle nälkäisiä suita tarpeeksi sellaista ravintoa, jollaiseen olemme tottuneet. Minäkin siis oikeastaan paskon pesääni eläessäni kutakuinkin yltäkylläisessä todellisuudessani kaupungissa.

Ajatus havahduttaa tuon hetken ajaksi ajattelemaan asioita laajemmasta kulmasta kuin pelkästään materiaalista onnellisuutta tavoittelevasta arkisesta minäkeskeisestä näkökentästä. Sillä on niin hirveästi kaikkea muuta. Läheiset, opiskelu, työ, maailmanpolitiikka, harrastukset, elämä. Ulkona kaupunki tarjoaa tuhat eri vaihtoehtoa siitä, mihin tulisi kuluttaa paperia luukuihin työntämällä tienaamani roposet, jotta yritykset voisivat tuottaa enemmän tavaraa. Ajatukseni karkaavat henkilökohtaisesti tärkeältä tuntuviin asioihin, jotka ovat planeettamme tulevaisuuden kannalta yhdentekeviä tai haitallisia.

Lisäksi omien tekojeni vaikutukset tuntuvat mitättömiltä verrattuna koko ihmislajin tuottamaan planetaariseen jysäykseen sukupuuttoine päivineen. Varsinkin, kun suurimmat vaikutukset ovat niinkin arkisilla teoilla kuin ruoka, liikkuminen ja asuminen. Suurimmat vaikutukset lähtevät perustarpeiden tyydyttämisen tarpeesta, mutta onko minun oikeasti perusteltu tarve ostaa sitä hiilijalanjälkijättiläismaitotuotetta, kulkea bussilla tai ottaa pitkä lämmin suihku, jonka aikana huuhdon liudan erilaisia kemikaaleja valtameriin?

Mutta vaikkei minun olisikaan pakko, luultavasti joku toinen jossain kokee, että se on hänen pakkonsa. Eli tuomittuja ollaan, ei millään väliä millään, carpe diem. Vaikka sillä on väliä niin monen muunkin kannalta kuin minun, ja päätän siis omalla toimimattomuudellani myös niiden osalta, jolla ei ole ääntä, eikä mahdollisuutta vaikuttaa teollisuuden saastuttajiin kuluttamiskäyttäytymisellään. Ja koska sillä on väliä, olisi vain yksinkertaisesti väärin toimia itse idioottimaisesti vain siksi, että joku muukin tekee niin.

The Guardianin artikkeli: http://www.theguardian.com/environment/2016/feb/25/fossil-fuel-use-must-fall-twice-fast-thought-contain-global-warming

kurvi.jpg